Taloyhtiön hallitusammattilainen

Olen toiminut yhteensä 40 vuotta lukuisten taloyhtiöiden hallituksissa, lähes kaikissa puheenjohtajana. Olen tehnyt paljon yhteistyötä ja ollut ratkaisemassa haastavia tilanteita erilaisten hallitusten, osakkaiden, isännöitsijöiden, huoltoyhtiöiden, urakoitsijoiden ja muiden tahojen kanssa.  Käytännön kokemuksen lisäksi minulla on laaja ja monipuolinen koulutus. Ylläpidän ja kehitän osaamistani jatkuvasti.

Erilaisten hankkeiden suunnittelu, kilpailuttaminen ja vetäminen on minulle tuttua, kuten myös taloyhtiön palveluiden kilpailuttaminen. Olen myös koko työurani ratkaisut työpaikan ja työyhteisöjen haastavia tilanteita. Vahvuuksiani on myös työuran kautta hankittu laaja kokemus yhteiskunnallisista asioista, psykologiasta ja ennen kaikkea ihmisten parissa työskentelystä ja ongelmanratkaisusta.

Vahvuuteni on määrätietoinen ja yhteistyöhakuinen ote hallitustyöskentelyssä. Pyrin aina löytämään parhaan tavan tehdä työtä erilaisten hallitusten ja isännöitsijöiden kanssa. Minusta taloyhtiö saa kokeneen ja monipuolisesti kouluttautuneen puheenjohtajan tai hallituksen jäsenen. 

Kuulen mielelläni teidän tilanteestanne! Voit soittaa minulle suoraan tai jättää yhteydenottopyynnön. Voin tulla myös esittäytymään ja keskustelemaan kanssanne. Annan mielelläni tarjouksen perehdyttyäni tilanteeseenne.

Vuonna 2019 ISTO Etelä-Suomi valitsi minut vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Koulutuksiani

Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen – HTHJ

Hallituksen puheenjohtajana taloyhtiössä – HTHJPLUS

Asunto-osakeyhtiön talouden perusteet

Perehdy isännöintiin

Lisäksi lukuisia koulutuksia hallinnosta, taloudesta, hankkeiden toteuttamisesta, osakkaan oikeuksista, vastuista taloyhtiössä, jne.